Ideakilpailu Kriminologia-lehden kannesta

Suomen Kriminologinen Yhdistys (SKY) perusti kesällä 2019 Kriminologia-nimisen tieteenalajulkaisun, jonka toiminta käynnistyy 2021. Nyt käynnistetään Kriminologia-lehden graafista ilmettä koskeva ideakilpailu .

Kilpailu on kaikille avoin. Kilpailun voittanutta työtä käytetään perustettavan verkkolehden kantena sekä hyödynnetään muuten lehden viestinnässä. Lisää tietoa vertaisarvioidusta Kriminologia-lehdestä löydät täältä.

Kilpailuun osallistujia pyydetään lähettämään työnsä SKY:n sähköpostiosoitteeseen (yhdistys@kriminologia.fi) 16.11.2020 mennessä. Kansiehdotuksessa tulee olla lehden nimi ’Kriminologia’ ja siinä voi olla sen lisäksi numeron tunniste (esim. 2021:2) sekä teksti ’Suomen Kriminologinen Yhdistys ry’. Yhdistyksen nimi voidaan lisätä kanteen, mikäli kilpailuehdotus ei sitä sisällä.

Kilpailuun osallistuvat työt pyydetään lähettämään png- tai jpg-muodossa ja niiden tulee olla A4-kokoisia tai suurempia. Mikäli kansiehdotus hyödyntää itse tekemääsi fonttia, pyydämme toimittamaan kattavat fontin käyttämiseen vaadittavat komponentit. Yhdistys pyytää myöhemmin kilpailun voittaneesta työstä muut tarvittavat tekniset tiedot.

Kriminologia-lehden toimitus valitsee kilpailun voittajan ja voittanut työ julkistetaan SKY:n vuosikokouksessa joulukuussa 2020. Kilpailuun osallistumalla suostut voittaessasi luovuttamaan SKY:lle täydet tekijänoikeudet työhön. Kilpailussa pidätetään oikeus olla valitsematta yhtäkään työtä lehden käyttöön.

Lisätietoa ideakilpailusta: päätoimittaja Markus Kaakinen (markus.kaakinen@helsinki.fi) ja toimitussihteeri Anna Raeste (anna.raeste@helsinki.fi).

Yksityisen turvallisuusalan kansainvälinen historia – osa 1/2

Yksityisellä turvallisuusalalla on pitkä historia. Olen yhdessä turvallisuusmuseon kanssa tekemässä toimialan kotimaisen historiikin, jossa haastatellaan yksityisen turvallisuusalan pioneereja, jotka ovat olleet kehittämässä toimialaa Suomessa ja maailmalla. Osana historiikkia olen tutkinut toimialan kehitystä eri valtioissa aina 1800-luvulta asti. Yksityisen turvallisuusalan toiminta on osa kriminologian toista päätutkimusaluetta, kontrollin tutkimusta. Tässä kaksiosaisessa blogisarjassa käsitellään toimialan kehitystä Yhdysvalloissa, Isossa-Britanniassa ja Keski-Euroopassa.

Allan Pinkerton perustaa Yhdysvaltojen ensimmäisen etsivätoimiston

Yhdysvalloissa etsivätoiminta sai yksityisellä sektorilla alkunsa tarpeesta, jota julkinen poliisi ei pystynyt täyttämään. Julkinen valvonta oli 1800-luvulla kehittymätöntä ja hajanaista sekä keskittynyt rikollisuuden torjunnan sijaan partioiden näkyvillä oloon. Näin ollen yksityisetsivistä tuli olennainen osa valvontaa, ja myöhemmin he jopa muokkasivat poliisin tutkintametodeja.

Yhdysvaltojen ensimmäiset etsivätoiminta kehitettiin 1830-luvulla, ja ne laajenivat Allan Pinkertonin toimesta vuonna 1855 toimimaan suurten yritysten muun muassa huijauksiin ja kavalluksiin liittyvissä tutkimuksissa. Myös junarosvot saivat kokea yksityisetsivien taidot 1860- ja 1870-luvuilla, kun esimerkiksi rautatiet, kaivosyritykset ja vakuutusyhtiöt palkkasivat yksityisetsiviä jahtaamaan karkulaisia ja soluttautumaan lainsuojattomien jengeihin.

Yhdysvalloissa alkoi 1800-luvulla vakiintua osassa alueita laaja käsitys siitä, milloin tappaminen on itsepuolustusta. Tämä käsitys heijastelee vallankumouksellista ja raja-alueiden ideologiaa, amerikkalaista asekulttuuria sekä niihin liittyviä ihanteita kunniasta ja miehisyydestä, mikä tuo mukanaan fyysisen vastaamisen uhkiin tai loukkauksiin.

Alun perin itsepuolustuksen piti olla hyökkääjää pakenevan henkilön viimeinen keino, mutta 1800- ja 1900-luvuilla tuomioistuimet ja oikeustieteilijät hylkäsivät ”pakenemisvelvollisuuden” ja ”pidä oma puolesi” -näkemys sai kannatusta. Tätä muutosta edistivät revolverin ja toistuvan kiväärin keksinnöt 1800-luvulla, joiden myötä pakeneminen muuttui vaikeammaksi ja monet ihmiset katsoivat, että yksilön hengen sekä maineen suojaaminen vaati välitöntä reagointia pakenemisen sijaan.

Ranskassa valtio rajoitti yksityisen turvallisuusalan toimintaa

Ranskassa 1800-luvulla poliisi vakoili työntekijöitä ja oli enimmäkseen huolissaan työelämän riidoista, kuten työntekijäyhdistysten ja johdon riidoista. Poliisi pelkäsi, että nämä johtaisivat järjestäytyneeseen hallituksen vastaiseen rintamaan. Poliisin vakoojat palvelivatkin valtiota.

Ranskassa kansalliset ja kunnalliset viranomaiset kiistelivät siitä, pitäisikö yksityisiä toimijoita käyttää rikollisuuden torjuntaan tai poliisitoimintaan. Etsivätoiminta oli kuitenkin pääosin valtion hallinnassa, kansalliset viranomaiset halusivat käyttää salaisia agentteja poliittiseen valvontaan, kun taas paikalliset pormestarit halusivat palkata poliisivakoojia soluttautumaan ryöstäjien ja varkaiden jengeihin.

Näistä kahdesta valtion intressissä oli poliittinen valvonta, jossa salaisia taktiikoita päätettiin käyttää. Viranomaisilla oli myös kaikista kehittynein ja kattavin valvontaverkosto. Ranskan valtio rajoitti kuitenkin yksityisiltä toimijoilta toimivaltuuksia erityisesti rikosten tutkimisessa.

 Cornhillin koruliikkeen ryöstö herätti keskustelun Isossa-Britanniassa

Englannissa ja Walesissa rikosten syytteeseenpano oli 1800-luvun alussa pääosin uhrien, heidän perheidensä tai kavereidensa harteilla. Saatavilla olevien seurakunnan konstaapelien tai yövartijoiden tehtävänä oli lähinnä pidättää ja tuoda epäillyt henkilöt paikallisen henkikirjoittajan eteen, joka itse joko kuunteli tapauksen, siirsi sen korkeammalle viranomaiselle tai vakavimmissa rikkomuksissa oikeudenistuntoon, jota johti valtion nimittämä tuomari. Syytteeseenpanot olivat kuitenkin tuohon aikaan kalliita ja aikaa vieviä.

Vähemmän varakkaille ihmisille kansanomaiset ja epäviralliset oikeudenmukaisuuden muodot tarjosivatkin halvemman ja yleensä välittömän vaihtoehdon kalliille oikeusjärjestelmälle. Tämä piti sisällään yhteisön jäsenten ilmaiseman kollektiivisen paheksunnan havaittuun loukkaavaan käytökseen. Epäiltyjä rikoksentekijöitä nöyryytettiin monilla tavoin, kuten kuljettamalla ja esittelemällä näyttävästi kaupungin läpi. Tätä ”kansanoikeutta” kansa käytti vaihtoehtona valtioperustaiselle rikosoikeusjärjestelmälle.

Painettu anteeksipyyntö oli myös yksi 1800-luvulla käytössä olleista keinoista saada oikeutta. Siinä sanomalehdessä julkaistiin anteeksipyyntö, jossa oli muun muassa rikoksentekijän ja uhrien nimet, asuinpaikka, rikoksentekoaika ja kuvaus rikoksesta. Lisäksi siinä oli usein toteamus uhrin käynnistämästä menettelystä rikoksentekijää vastaan, mutta koska rikoksentekijä julkisesti tunnustaa syyllisyytensä ja maksaa kaikki tarpeelliset kulut, uhri ystävällisesti pysäyttää virallisen syytteeseenpanon. Anteeksipyyntö päättyi yleensä juhlalliseen lupaukseen olla koskaan toistamasta rikosta. Tällainen käytäntö tyydytti yleensä sekä uhria että rikoksentekijää.

Painetut anteeksipyynnöt olivat sekä yksityisen että julkisen turvallisuuden ja oikeuden muoto, joka tarjosi mielenrauhaa uhrille ja osoitti muille ihmisille, että he olivat viattomia ja että heitä kohtaan oli tehty väärin. Lisäksi rikoksentekijä säästyi mahdolliselta vankeusrangaistukselta ja pääsi jatkamaan elämäänsä yhteisönsä keskuudessa.

Isossa-Britanniassa keskusteltiin Lontoossa vuonna 1865 tapahtuneen Cornhillin koruliikkeen ryöstön jälkeen turvallisuudesta ja sen muutoksesta, että kenellä on vastuu rikosten torjunnasta. Tapaus ei ollut käännekohta turvallisuuden historiassa, vaan se toimi välietappina pidemmän ajan muutoksessa kaupallisista turvallisuuskäytänteistä, jotka perustuivat yksityisten omistajien suoraan, henkilökohtaiseen valvontaan, asiantuntijoiden tarjoamiin turvallisuusratkaisuihin sekä julkisella että yksityisellä puolella.

OTT Jyri Paasonen on yksityisen turvallisuusalan tutkija Vaasan yliopistosta.

Suomen ensimmäinen kriminologinen tutkimus

Kysy keneltä tahansa suomalaiselta kriminologilta, kuka oli Suomen ensimmäinen kriminologi, ja saat poikkeuksetta vastaukseksi Veli Verkon. Kysy sen jälkeen, kuka laati Suomen ensimmäisen kriminologisen tutkimuksen ja huomaat, ettei vastauksen saaminen olekaan yhtä helppoa.

Todellinen valtioneuvos Stepan Baranovski (1817–1890) oli uuttera mies. Hän hoiti päätyönään Venäjän kielen ja kirjallisuuden professuuria Keisarillisessa Aleksanteri-Yliopistossa eli nykyisessä Helsingin yliopistossa vuosina 1843–1862. Sen ohella hän ehti vaikuttaa monella tavalla suomalaiseen yhteiskuntaelämään.

Stepan Baranovski (1817–1890)

Osana virkaansa hän valvoi venäjän kielen opetusta suomalaisissa kouluissa ja tuossa tehtävässään hän vastusti vakaasti pakollista kielenopiskelua. Hänen suurena saavutuksenaan voidaan pitää venäjän kielen muuttamista vapaaehtoiseksi oppiaineeksi. Muutenkin hänet tunnettiin Suomen ystävänä ja hän puolusti usein julkisesti maatamme Venäjällä vallinneilta pahansuovilta käsityksiltä. Vieraillessaan vuonna 1879 Suomessa hän kirjoitti parhaillaan Suomesta kertovaa laajaa kuvitettua teosta julkaistavaksi Venäjällä.

Lisäksi Baranovski oli suomalaisen raittiustyön keskeinen varhainen vaikuttaja. Hän toimi vuoden 1853 Raittiuskirjallisuuskomitean sekä sitä seuranneen Raittiusseuran perustajajäsenenä yhdessä mm. J. V. Snellmanin kanssa. Monien töidensä sivussa hän harrasti mekaanisia keksintöjä ja kehitteli mm. sukellusveneen, lentoaluksen sekä paineilmalla toimivan junan, joka olikin käytössä Moskovan rautateillä. Miehen kirjallinen tuotanto oli huomattavan laaja-alainen ja hän julkaisi venäjäksi mm. kielitieteellisiä, maantieteellisiä, historiallisia sekä uskontotieteellisiä kirjoituksia.

Vuonna 1850 Baranovski julkaisi Finlands Allmänna Tidning -lehdessä moniosaisen kirjoituksen Bråttmåls-statistik i Finland. Kirjoitusta voidaan pitää Suomen ensimmäisenä kriminologisena tutkimuksena. Siinä Baranovski analysoi tilastollisesti rikollisuuden, rangaistuskäytännön sekä vankiluvun kehitystä vuosina 1842–1847. Aineistonaan hän käytti vuonna 1839 aloitettua prokuraattorin kertomussarjaa (Ks. Vuorela 2014). Mutta millainen tutkimus oli kyseessä ja kuinka hyvin professori onnistui erikoisessa tehtävässään?

Kirjoituksessa esitellään rikostuomioiden, tuomittujen rangaistusten sekä rangaistuslaitoksissa säilytettyjen henkilöiden luvun kehitystä tilastojen valossa. Rikollisuuden osalta käydään yksitellen läpi jokainen tilastoitu rikoslaji ja pohditaan syitä niiden havaitulle kehitykselle. Esimerkiksi lapsenmurhien osalta Baranovski analysoi tekojen yleisyyttä maaseudulla ja kaupungeissa, arvioi maaseudun asenneilmapiirin vaikutusta aviottoman lapsen synnyttävän naisen elämään ja miettii mahdollisuuksia vähentää lapsenmurhia pyrkimällä vaikuttamaan avioliiton ulkopuolella syntyvän lapsen aiheuttamaa häpeää.

Rangaistuskäytäntöanalyysista voidaan nostaa esille havainto, että Baranovskin mielestä Suomen vankiluku on hieman harhaanjohtava, koska niin monet vangit olivat irtolaisuudesta vangittuja eivätkä rikollisia. Hän kuitenkin toteaa, että useimmat irtolaisuudesta vangitut oli aikaisemmin tuomittu rikoksesta eivätkä olleet kyenneet hankkimaan ansiotyötä rangaistuksen kärsimisen jälkeen.

Yksittäisiä havaintoja mielenkiintoisempana voidaan kuitenkin pitää Baranovskin yleisempiä tulkintoja rikollisuuden piirteistä ja syistä. Nostan tässä esille kolme Baranovskin esittämää huomiota. Ensinnäkin miehet tekivät enemmän rikoksia kuin naiset ja joutuvat useammin rangaistuksen kohteeksi. Toiseksi alkoholi oli keskeinen taustavaikuttaja rikollisuuteen ajautumisessa. Lisäksi miehet nauttivat enemmän alkoholia kuin naiset, mikä osittain selittää heidän korkeaa rikollisuustasoaan naisiin verrattuna. Kolmanneksi rikollisuus aiheutti tekijälleen niin paljon henkistä kuormaa, että se vaikutti negatiivisesti rikollisen elämän pituuteen.

Rikollisuuden kehityksen osalta Baranovski toteaa, että rikollisuus on Suomessa tasaisesti vähenemässä. Selityksiä hän hakee jälleen ensisijaisesti tilastojen avulla. Hän esimerkiksi esittelee lainantakaustilastoa osoittaakseen kansan vaurastuneen. Baranovski tulkitsee lisääntyneen lainanottovalmiuden kertovan yhteiskunnassa teollistumisen myötä kasvavasta vauraudesta. Johtopäätöksinään hän toteaa rikollisuuden vähentyneen, koska kansan vauraus, koulutustaso, tietotaso sekä kulttuurinen sivistys ovat lisääntyneet.

Havainnot ovat aivan päteviä nykykriminologiankin mittapuulla. Miehet tekevät edelleen enemmän rikoksia kuin naiset, alkoholi on merkittävä rikollisuuden syy ja rikollisuus johtaa usein terveysongelmiin ja eliniänodotteen lyhenemiseen. Taloudellinen hyvinvointi ja koulutustaso ovat yksilöä rikosalttiudelta suojaavia tekijöitä. Norbert Eliasin sivilisaatioteoria on myöhemmin sinetöinyt sivistyksen väkivaltaa vähentävän vaikutuksen osaksi historiallisen kriminologian perusteita.

On syytä korostaa, että Baranovski kuitenkin päätyi näihin havaintoihin vuonna 1850 eli lähes kymmenen vuotta ennen kuin kriminologian isäksikin kutsuttu Cesare Lombroso julkaisi ensimmäisen italiankielisen kirjoituksensa.

Baranovski oli aikaansa edellä. Vaikka hänen tutkimuksensa ovat luonnollisesti 1800-luvun ajattelutapojen ja menetelmien rajoittama, se kestää nykypäiväistä tarkastelua huomattavasti paremmin kuin monet myöhemmät kriminologian varhaisista tuotoksista. Tilastollinen analyysi on korkeatasoista, kysymyksenasettelut relevantteja ja johtopäätökset sellaisia, joihin kriminologi voi yhä 170 vuotta myöhemminkin päätyä saman aineiston perusteella.

Harmillisesti kyseinen tutkimus jäi hänen ainoaksi kriminologiseksi kirjoituksekseen ja muutenkin hän julkaisi ruotsiksi vain yhden toisen tutkimuksen (Folkmängds-förhållanden i Finland, 1850). Muussa tapauksessa voisi hyvin olla, että Suomen ensimmäisenä kriminologina voitaisiin Verkon sijasta pitää venäläistä Stepan Baranovskia.

Miikka Vuorela

Kirjoittaja on tohtorikoulutettava Helsingin yliopiston Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutissa.

Lähteet:

Baranovski, Stepan: Bråttmåls-statistik I Finland. J. Simelii arfvingar 1850.

Ermolin, E. A.: Барановский, Степан Иванович. Yarwiki. (https://yarwiki.ru/article/726/baranovskij-stepan-ivanovich)

Huhtamies, Mikko: Professorin metallilintu. Yliopisto-lehti 2016. (https://www.helsinki.fi/fi/uutiset/kieli-kulttuuri/professorin-metallilintu)

Vuorela, Miikka: Prokuraattorin kertomukset kriminologian lähteenä. Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen tutkimustiedonantoja 127. Oikeuspoliittinen tutkimuslaitos 2014. (https://helda.helsinki.fi/handle/10138/161218)

Tietosanakirja, osa 1: Baranovskij, Stepan. Tietosanakirja Osakeyhtiö 1909. (http://runeberg.org/tieto/1/0479.html)

Syyt, seuraukset ja yksilötason tekijät kriminologisessa tutkimuksessa

Kriminologeja kiinnostaa usein jonkin oletetun syytekijän vaikutus rikollisuuteen. Satunnaistettu koe on vahvin menetelmä syy-seuraussuhteiden selvittämiseksi, mutta sitä ei useinkaan pystytä käyttämään rikollisuuden tutkimuksessa. Tällöin joudutaan nojautumaan ei-kokeellisiin korrelationaalisiin tutkimuksiin, joissa tutkija havainnoi ennustavan muuttujan tilastollista yhteyttä vastemuuttujaan siten kuin ilmiöt tutkijasta riippumatta tapahtuvat.

Jatka lukemista ”Syyt, seuraukset ja yksilötason tekijät kriminologisessa tutkimuksessa”

Tampere ei ole Euroopan kahdeksanneksi hengenvaarallisin kaupunki

Fox Newsin uutinen ”Euroopan hengenvaarallisimmista kaupungeista” sai helmikuun alussa runsaasti medianäkyvyyttä Suomessa, koska uutisessa Tampere mainittiin Euroopan kahdeksanneksi vaarallisimpana kaupunkina. Suomalaisissa tiedotusvälineissä asia noteerattiin ainakin Ylellä, Helsingin Sanomissa ja Aamulehdessä, ja lisäksi asiasta käytiin vilkasta keskustelua pikaviestipalvelu Twitterissä. Valtaosa reaktioista oli luonteeltaan ihmetteleviä. Ihmetyksen aiheena mainittiin sekä Foxin uutisessa esitetty rikostaso (2,2 henkirikosta 100 000 asukasta kohti) että Tampereen sijoitus kymmenen hengenvaarallisimman kaupungin listalla. Ylipäätään esitettiin vankka epäily Foxin esittämien tietojen todenperäisyydestä.

Jatka lukemista ”Tampere ei ole Euroopan kahdeksanneksi hengenvaarallisin kaupunki”

Launching the Finnish Society of Criminology

Established in 1941, the American Society of Criminology is arguably one of the oldest international societies in the field of criminology. The European Society of Criminology was founded in the year 2000.  Until recently, Finnish criminologists did not have a scientific society of their own. The situation changed in 2019 with the founding of The Finnish Society of Criminology (FSC). The new organization defines criminology as an empirical discipline investigating crime and reactions to crime. As stated in the founding charter, FSC aims to:

Jatka lukemista ”Launching the Finnish Society of Criminology”

Kauko Aromaa 1943-2019: Personal reflections

[Originally published in Kriminologiablogi in 1st of March, 2019.]

Kauko Aromaa, the Finnish criminologist, passed away on January 18, 2019. He will be remembered as an influential figure in the annals of Finnish, Nordic, and European criminology. Since his achievements are well known in the criminological community, I here take a moment for a more personal note of remembrance.

Jatka lukemista ”Kauko Aromaa 1943-2019: Personal reflections”

Alkoholin ja väkivallan ajaton yhteys

[Julkaistu Kriminologiablogissa 22.11.2018.]

Alkoholinkäytön vaikutus väkivaltarikollisuuteen on suomalaisessa kriminologiassa ollut paljon tutkittu ja myös kiistelty kysymys. Sille on ilmeiset syynsä. Pohjoismaat kuuluvat Koillis-Euroopan viinavyöhykkeeseen, jossa alkoholin rooli väkivaltarikollisuudessa on poikkeuksellisen korostunut. Syystä tai syyttä alkoholista onkin muodostunut vakioselitys, paitsi väkivallalle sinänsä, myös melkein mille tahansa väkivaltarikollisuudessa tapahtuvalle muutokselle.

Jatka lukemista ”Alkoholin ja väkivallan ajaton yhteys”

Eurooppalainen tutkimus henkirikosten selvittämisestä

[Julkaistu Kriminologiablogissa 25.10.2018.]

Hiljattain julkaistu, monikansallinen tutkimus henkirikosten selvittämisestä on tervetullut tienavaaja aihepiirin tutkimukseen maanosassamme. On tärkeää, että väkivaltarikokset kyetään selvittämään nopeasti ja luotettavasti jo yksin rikosoikeusjärjestelmän legitimiteetin kannalta. Tieto siitä, mitkä tekijät vaikuttavat henkirikosten selvittämiseen ja selvitysaikojen pituuteen auttaa osaltaan rikostutkinnan kehittämistä tehokkaammaksi ja tukee esimerkiksi rikosten selvittämisen kautta toteutuvaa pelotevaikutusta.

Jatka lukemista ”Eurooppalainen tutkimus henkirikosten selvittämisestä”

Kymmenen kirjaa kriminologiaa

[Julkaistu Kriminologiablogissa 11.4.2018, tarkistettu 25.8.2019]

Turun yliopiston sosiologian professori Jani Erola listasi hiljattain blogissaan kymmenen kirjaa, jotka eriarvoisuustutkimuksesta kiinnostuneen sosiologin kannattaisi kahlata läpi. Sain tästä kimmokkeen miettiä, mitkä kirjat kannattaisi lukea, jos haluaisi päästä kärryille viime vuosien kriminologiasta.

Jatka lukemista ”Kymmenen kirjaa kriminologiaa”