Veli Verkko -palkinto

Veli Verkko -palkinto on Suomen Kriminologisen Yhdistyksen antama tunnustus kriminologisen tutkimuksen edistämisestä. Se myönnetään yhdistyksen perustamiskirjan hengessä. Yhdistyksen säännöissä kriminologia määritellään itsenäiseksi empiiriseksi tieteenalaksi, joka tutkii rikollisuutta ja siihen kohdistuvia reaktioita. Lisäksi yhdistyksen tavoitteena on edistää kriminologista arviointitutkimusta, monitieteisyyttä kriminologiassa ja kriminologian historian tutkimusta.

Palkinto myönnetään koti- tai ulkomaiselle tutkijalle, jonka ansiot kriminologian tutkimuskentällä ovat poikkeukselliset. Opetusansiot voidaan huomioida palkinnon myöntämisperusteena. Palkinto voidaan myöntää tutkimusuran eri vaiheissa oleville tutkijoille. Palkittavalla henkilöllä tulee kuitenkin olla tohtorin tutkinto.

Palkinto jaetaan joka toinen vuosi Kriminologian päivien yhteydessä. Palkinnon saaja pitää Veli Verkko –luennon, johon perustuva teksti julkaistaan Kriminologia-lehdessä. Palkinnon saajan valitsee Suomen Kriminologisen Yhdistyksen hallitus.

Vuonna 2022 Veli Verkko -palkinto myönnettiin VTT Elsa Saarikkomäelle (Turun yliopisto).

Elsa Saarikkomäki